|
Pikahaku |
Kolin Retkiviikko 10.-17.7.2010
![]() Kolin retkiviikko järjestetään jo kolmatta kertaa. Retkiviikon aikana on kymmeniä tapahtumia ulkoilusta, luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille. Ohjelmassa on patikka-, ratsastus- ja veneretkiä sekä maisema- ja näyttelykierroksia asiantuntevien oppaiden opastamana. Tavoitteena on löytää monipuolista ohjelmaa eri ikäisille. Retkiviikolle on koottu jo testattuja tuotteita luonnossa viihtyville ja siitä kiinnostuneille.
Vuodesta 2006 on heinäkuun puolivälissä Kolilla juhlistettu Suomen vanhinta opastettua luontopolkua. Kolin satamapolun syntymäpäiviä vietetään retkiviikon yhteydessä tänäkin kesänä. Yksi viikon tapahtumista on sunnuntain 11.7. maksuton opastettu retki kyseisellä polulla. Polun perustamisesta tulee tänä kesänä kuluneeksi 114 vuotta. Alun perin idea Kolin retkiviikosta syntyi satamapolun syntymäpäiväretken suuresta suosioista, josta innostuimme tuomaan syvällisemmin esille Kolin monipuolista polku- ja retkeilytarjontaa. Herajärven Kierroksen valinta vuoden valtakunnalliseksi retkikohteeksi 2007 vauhditti ajatusta. Pääideoijana ja suunnittelijana on toiminut Hanna Kurvi Koli Activ Oy:stä. Retkiviikon tarjonta on erittäin monipuolinen paikallisten yhteisöjen ja asiantuntijoiden aktiivisuuden ansiosta. Tarjolla on ohjatun luonnossaliikkumisen lisäksi ravintoa myös mielelle. Voit kysyä lisätietoja tai antaa palautetta puhelimitse 045 1387 429 tai sähköpostilla info@koli.fi.
Lataa Retkiviikon esite tästä.
Retkiviikon ohjelma
JOKA PÄIVÄ Klo 8.30-9.30 Kolin Retkiviikon info Sokos Hotel Kolin aamiaisen yhteydessä Klo 11-17.45 Maisemahissi Nauti taiteesta maisemahissistä käsin Ukko-Kolin ja Pielisen rannan välillä. Valtakunnallisen taiteilijaryhmän ympäristötaidenäyttelyn "HISSI" teemana on kiertokulku. Hinta 5 eur, lapset 5-12 v 2 eur, perhelippu 12 eur (1-2 aik. + 1-3 lasta (5-12 v.).
Tarjous: Perhelippu kahvituksella 15 eur/S-etuhinta (norm. 17 eur) sis. hissiliput 1-2 aikuiselle ja 1-3 lapselle (5-12 v) sekä kahvin/teen/virvoitusjuoman koko perheelle Sokos Hotel Kolin Vaarakahvilassa. Lisätiedot näyttelystä: Toivo Jaskanen. puh. 0400-627 104, toivo.jaskanen@pp.inet.fi, www.koli.fi. Järjestäjä: Kolin kulttuuriseura ry/taide- ja kulttuurikesä 2010 sekä Sokos Hotel Koli LAUANTAI 10.7. Kolin Retkiviikon avaus, heinä- ja muita perinnetöitä Klo 10-18 Maastopyörätapahtuma Kolin kierros 2010 Lähde kokeilemaan kymmenen vaaran valloitusta. Luvassa haastava n. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta: Kolin Ryynäsen yläkerran studiossa lapsille leikkiä ja askartelua. Soveltuu yli 5-vuotiaille. Hinta 10 eur. Maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja: Eveliina Sivonen puh. 044-5009375. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys/ Eveliina Sivonen
Klo 10 alkaen Luontoyhteyteen – paikan- ja luonnonhenget suomalaisessa traditiossa Klo 11–13 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2 tuntia Lähtö ja paluu Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: sopii myös aloittelijoille Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Ryhmäkoko max 8 henk. Hinta: 40 eur. Hinta sis. retkieväät. Varusteet: Omat säänmukaiset ulkoiluvaatteet ja kannalliset jalkineet. Paimentuvalta saat turvakypärän, nahkasapsit ja tarvittaessa sadetakin. Varaukset viimeistään edellisenä iltana klo 18 puh. 013 672 175, 0400 802 709. Järjestäjä: Matkailutila Paimentupa, www.paimentupa.fi Klo 12-16 Heinätalkoot ja perinnetyönäytöksiä Heinänniittoa, haravointia ja seivästystä sekä ympäristönhoitoa Kolin kylällä. Perinnetyönäytöksiä Kolin Ryynäsen pihapiirissä. Lähtö ja paluu: Kolin Ryynäsen piha. Hinta 10 eur sis. keittolounaan, työvälineiden käytön, opastuksen töihin ja taukojuomaa. Ei ennakkoilmoittautumista. Lisätietoja Minna Saarelainen puh 010 830 2552, minna.wovoka@yahoo.fi. www.luontoon.fi/koli, www.kolinkotiseutuyhdistys.fi Klo 12-14 Lasten rumpumatka Rytmin polkemista ja ääntämistä, leikkiorkesterin kokoaminen erilaisilla ääntä tuottavilla vekottimilla ja rummuilla sekä niillä jammailua. Paikka Kolin Ryynäsen studio Kolin kylällä. Soveltuu yli 5-vuotiaille. Hinta 10 eur/lapsi. Mahdollisuus keittolounaaseen hintaan 5 eur/lapsi ja 10 eur/aikuinen, maksu käteisellä paikan päällä. Lisätietoja Eveliina Sivonen puh. 044-5009375. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys/Eveliina Sivonen Klo 12-16 Liitutaulusta Älytauluun - Kolin koulun historiaa Kävijä johdatetaan Kolin koulun historiasta kertovaan näyttelyyn. Opastuskieli: suomi. Paikka: Kolin koulu. Vapaaehtoinen maksu. Lisätietoja: Minna Saarelainen puh. 010 830 2552, minna.wovoka@yahoo.fi. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys, www.kolinkotiseutuyhdistys.fi Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ –näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Lisätietoja Leena Mustonen puh. 0207 636 602. Järjestäjä: Suomen Kivikeskus, www.kivikeskus.com Klo 15–17.30 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2,5 tuntia Lähtö ja paluu Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: ei ensikertalaisille.Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Ryhmäkoko max 8 henk. Hinta: 50 eur. Varusteet: Omat säänmukaiset ulkoilu-vaatteet ja kannalliset jalkineet. Paimentuvalta saat turvakypärän, nahkasapsit ja tarvittaessa sadetakin. Hinta sis. eväät. Varaukset viimeistään edellisenä iltana klo 18, puh. 013 672 175, 0400 802 709. Järjestäjä: Matkailutila Paimentupa, www.paimentupa.fi Klo 16-19 Niittosaunat
Tarjolla kuusi erilaista saunavaihtoehtoa. Kolin Ryynäsen, Sataman Alamajan, Vaaralan ja Ollilan saunat ovat varattavissa 1 h/ryhmä. Sokos Hotel Kolin saunassa ja Tommilan savusaunalla on erilliset miesten ja naisten saunat tai vuorot. Vain ennakkovarauksella Luontokeskus Ukosta puh. 0205 64 5654, ukko@metsa.fi. Hinta- ja muut tiedot: www.luontoon.fi/koli Klo 17.30-19 Kolin Retkiviikon 2010 avajaiset, Kolin Seurojentalo (Huom. aikaistunut ajankohta!) Avajaistilaisuus alkaa nuotiokahveilla kaskirukiisilla näppipaloilla Kolin seurojentalon pihapiirissä. Ohjelman järjestäjät esittelevät samalla Kolin Retkiviikon tarjontaa. Klo 18 siirrytään sisätiloihin ja Jyrki Kangas Metsähallituksesta avaa Kolin Retkiviikon. Ohjelmassa myös opas- ja kaskilimppuhuutokauppa. Vapaa pääsy. Järjestäjä: Koli ry, Metsähallitus/ Kolin kansallispuisto, Koli Activ Oy, Kolin kotiseutuyhdistys www.koli.fi, www.luontoon.fi/koli, www.koliactiv.fi Klo 19-23 Iltamat, Kolin Seurojentalo Heinätöiden päätöstanssit ja entisten Kolin koululaisten kokoontumisjuhla. Kanttiinista voi ostaa pientä purtavaa. Vapaa pääsy. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys yhdessä kylän toimijoiden kanssa. www.kolinkotiseutuyhdistys.fi SUNNUNTAI 11.7. Satamapolku 114 vuotta ja ominpäin kansallispuistoon Klo 11.30-13 Maatilan elämään ja eläimiin tutustuminen 1-2 h Tilalla voi nähdä suomenhevosen, kukko Wagnerin ja Kukko Vauhdin + 10 kanaa, emolehmiä pikkuvasikoineen, mahdollisesti myös Romppasen ja Jekun (valkoinen ja musta kissamme!). Opastuskieli: suomi ja englanti. Hinta 5 eur. Varaukset 10.7. klo 20.00 mennessä puh. 050 5053127. Järjestäjä: Maatilamatkailu Jänisvaara, www.maatilamatkailu.fi Klo 12-15 Sataman polku 114 vuotta Koliopas Ilmari Martikainen opastaa Suomen ensimmäisen merkityn luontopolun Kolin Satamasta Luontokeskus Ukkoon. Kesto 3 t, matka Klo 12-16 Liitutaulusta Älytauluun - Kolin koulun historiaa Kävijä johdatetaan Kolin koulun historiasta kertovaan näyttelyyn. Opastuskieli: suomi. Paikka: Kolin koulu. Vapaaehtoinen maksu. Lisätietoja: Minna Saarelainen puh. 010 830 2552, minna.wovoka@yahoo.fi. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys, www.kolinkotiseutuyhdistys.fi Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ – näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Lisätietoja Leena Mustonen puh. 0207 636 602. Järjestäjä: Suomen Kivikeskus, www.kivikeskus.com Kolin Alamajan henkilökunta ja Kolin Pursiseura osallistuvat Euroopan laajuiseen Big Jump 2010 - tapahtumaan hyppäämällä puhtaiden vesien puolesta Pieliseen Kolin satamassa. Tapahtumaan toivotaan myös muita osallistujia, tilaisuus on kaikille avoin. Tapahtuman kesto n. 15 minuuttia. Lisätietoja: www.koliactiv.fi, Kolin Alamaja 0205 64 5778 tai Koli Shop Retkitupa 013 6887 250. Järjestäjä: Koli Activ Oy ja Kolin Pursiseura Klo 15-16 Ominpäin Kolin kansallispuistoon, Luontokeskus Ukko Oppaat esittelevät Kolin kansallispuiston retkeilymahdollisuuksia. Kolin Retkiviikon ajan Luontokeskus Ukossa voi tutustua myös Retkeilijän vinkkinurkkaan. Ei ennakkoilmoittautumista. Vapaa pääsy. Järjestäjä: Metsähallitus/Kolin kansallispuisto ja Ukko-Kolin Ystävät ry. www.luontoon.fi/koli Klo 16-16.30 Paluu kävellen Luontokeskus Ukosta Kolin satamaan oppaan kanssa MAANANTAI 12.7. Kavioiden kopsetta ja Pielisen laineita Klo 10-14 Melontaretki Pieliselle Melotaan kanooteilla pitkin Pielistä ja paistetaan makkaraa sopivalla nuotiopaikalla. Matkan pituus määräytyy ryhmän kunnon ja taitojen mukaisesti. Lähtö- ja paluu: Kolin sataman Alamaja. Soveltuu yli 12-vuotiaille, alle 16-vuotiaat vanhempien seurassa. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta 45 eur/henk., sis. kanootin, melan ja liivin vuokran, nokipannukahvit, eväsleivän, leivonnaisen ja nuotiomakkaran. Säävaraus. Opas Jyrki Suikkanen. Varaukset viimeistään su 11.7. klo 17 Retkituvalle puh. 013 6887 250, kolisales@koliactiv.fi. Järjestäjä: Koli Activ Oy/Jyrki Suikkanen, http://www.koliactiv.fi/ Klo 11–13 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2 tuntia Lähtö ja paluu Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: sopii myös aloittelijoille Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Ryhmäkoko max 8 henk. Hinta: 40 eur. Hinta sis. retkieväät. Varusteet: Omat säänmukaiset ulkoiluvaatteet ja kannalliset jalkineet. Paimentuvalta saat turvakypärän, nahkasapsit ja tarvittaessa sadetakin. Varaukset viimeistään edellisenä iltana klo 18 puh. 013 672 175, 0400 802 709. Järjestäjä: Matkailutila Paimentupa, www.paimentupa.fi Klo 12-14 Aunen kukkapihan väriloistoa Opastettu kierros Aunen kukkapihassa. Kukkapihassa on yli 2 000 eri perennalajia tai -lajiketta sekä 60 lajin yrttitarha. Opastuskieli: suomi. Kesto: 2 h. Hinta 5 eur. Osoite: Larinsaarentie 407, Nunnanlahti. Opas: Arja Martikainen. Lisätietoja 045 1387429. Järjestäjä: Aunen kukkapiha, http://www.oyk.fi/~aune.martikainen/ Klo 12–13 Huippujen kierros Opastettu patikkaretki upeille maisemapaikoille Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Kolin historia ja kansallismaisema pähkinänkuoressa. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto 1 t. Vaikeusaste: helppo, sopii lapsille yli 7 v. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta: 10 eur, lapset 7-12 v. 5 eur, perhe 22 eur. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi. Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ –näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Lisätietoja Leena Mustonen puh. 0207 636 602. Järjestäjä: Suomen Kivikeskus, www.kivikeskus.com
Klo 15–17.30 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2,5 tuntia Lähtö ja paluu Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: ei ensikertalaisille.Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Ryhmäkoko max 8 henk. Hinta: 50 eur. Varusteet: Omat säänmukaiset ulkoilu-vaatteet ja kannalliset jalkineet. Paimentuvalta saat turvakypärän, nahkasapsit ja tarvittaessa sadetakin. Hinta sis. eväät. Varaukset viimeistään edellisenä iltana klo 18, puh. 013 672 175, 0400 802 709. Järjestäjä: Matkailutila Paimentupa, www.paimentupa.fi Klo 15-17 Luova matka luonnossa Luovan liikkeen harjoituksia metsässä. Harjoitukset tähtäävät kehoa ja mieltä vapauttavaan liikekokemukseen. Liikkeessä leikitään mielen voimalla ja oman kehon energiavirralla, huomioiden myös ympäristöä. Soveltuu aikuisille. Lähtö ja paluu: Luontokeskus Ukon piha. Hinta: 12 euroa/henk., maksu käteisellä paikan päällä. Opastuskieli: suomi ja englanti. Ilmoittautuminen su 11.7. klo 20 mennessä Eveliina Sivonen puh. 044 5009375. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys/Eveliina Sivonen TIISTAI 13.7. Luontoaamusta Vaarojen yöhön Klo 6-8 Laulurastas vai peipponen, linturetki Kolin kansallispuistossa Opas johdattaa katselupaikoille sekä auttaa havaitsemaan ja tunnistamaan lajeja. Retki suuntautuu vanhojen pihapiirien tuntumaan, reitti n. Klo 8.15-10 Luontoaamu Luontokeskus Ukossa (Huom! muuttunut paikka ja ajankohta) Luontoasiantuntijat vastaavat paikalla olevan yleisön kysymyksiin sekä ennakkoon sähköpostitse tulleisiin kysymyksiin. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestää: Metsähallitus/Kolin kansallispuisto, www.luontoon.fi/koli Klo 9–9.45 Kirkkovenematka Vuonislahdesta Kolin satamaan Reitti Vuonislahden laivaranta – Kolin satama. Kesto noin 1 tunti Hinta 20 eur, meno-paluu 25 eur, lapset 4-12v 10 eur, meno-paluu 15 eur. Ilmoittautumiset ma 12.7. klo 19 mennessä puh. 0400 170255. Järjestäjä: Ympäristö Vunas / Vuonis kylämatkailu, www.vuonislahti.fi Klo 10-15 Kulttuuriretki kirkkoveneellä Eva Ryynäsen Taiteilijakoti Paateriin. Ajetaan kirkkoveneellä Vuonislahteen. Paluumatkalla pysähdytään Kolin kansallispuiston saarilla uimaan (omat uimapuvut ja pyyhkeet) ja nautitaan nokipannukahvit, mehua, karjalanpiirakat, pullat ja paistetaan makkarat. Sopii kaikenikäisille. Paaterissa opastuskieli: suomi, englanti, saksa. Hinta: 44 eur, lapset 4-12 v 25 eur. Min 6 henk., max 20 henk. Lähtö- ja paluu: Kolin satama. Ilmoittautumiset ma 12.7. klo 19 mennessä puh. 0400 170255. Järjestäjä: Vuonislahden Taiteilijatalo ry, www.vuonislahti.fi Klo 11–13 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2 tuntia Ryhmäkoko max 8 henk. Hinta: 40 eur/henk. Hinta sis. retkieväät. Varusteet: Omat säänmukaiset ulkoiluvaatteet ja kannalliset jalkineet. Paimentuvalta saat turvakypärän, nahkasapsit ja tarvittaessa sadetakin. Varaukset viimeistään edellisenä iltana klo 18 puh. 013 672 175, 0400 802 709. Järjestäjä: Matkailutila Paimentupa, www.paimentupa.fi Klo 12-14 Eläinagilityä lapsille Klo 12–13 Huippujen kierros Opastettu patikkaretki upeille maisemapaikoille Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Kolin historia ja kansallismaisema pähkinänkuoressa. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto 1 t. Vaikeusaste: helppo, sopii lapsille yli 7 v. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta: 10 eur, lapset 7-12 v. 5 eur, perhe 22 eur. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi Klo 13-15 Lasten metsäretki Laulua ja leikkiä, luodaan tarinoita ja tansseja metsänväestä. Yli 5-vuotiaille. Lähtö- ja paluu: Kolin Alamaja. Hinta: 10 eur/henk. Ilmoittautumiset ma 12.7. klo 20 mennessä Eveliina Sivonen puh. 044 5009375. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys/Eveliina Sivonen. Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ –näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Lisätietoja Leena Mustonen puh. 0207 636 602. Järjestäjä: Suomen Kivikeskus, www.kivikeskus.com Klo 15-15.45 Kirkkovenematka Kolin satamasta Vuonislahden laivarantaan Reitti Kolin satama – Vuonislahden laivaranta. Kesto noin 1 tunti. Hinta 20 eur, meno-paluu 25 eur, lapset 4-12 v 10 eur, meno-paluu 15 eur. Ilmoittautumiset veneretkelle ma 12.7. klo 19 mennessä puh. 0400 170255. Järjestäjä: Ympäristö Vunas/Vuonis kylämatkailu, www.vuonislahti.fi Klo 15–17.30 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2,5 tuntia Lähtö ja paluu Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: ei ensikertalaisille. Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Klo 21–24 Yöttömän yön retki Opastettu patikkaretki Kolin huipuille, Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto 3 t. Vaikeusaste: keskivaikea. Opastuskieli: suomi ja englanti. Hinta: 40 eur/henk. Hinta sisältää lämpimät vatruskat, nuotiokahvit ja –makkaran kodalla tai kansallispuiston avonuotiolla. Opas: Irja Tanskanen. Varaukset viimeistään ma 12.7. klo 19 Retkituvalle puh. 013 6887 250, kolisales@koliactiv.fi, max 20 henk. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi KESKIVIIKKO 14.7. Taiteilijoiden Koli
Klo 10–14 Taiteilijoiden Koli -patikkaretki Katsellaan Kolia taiteilijoiden silmin, heidän mielipaikkojaan Kolin huipulla ja tutustutaan Luontokeskus Ukon taidenäyttelyihin. Käydään myös maisemahissin taidenäyttelyssä. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto noin 4 t. Patikointimatkaa n. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi Klo 11–15 Taiteilijalounas ja muita herkkuja Kolin Alamajalla Korpiteatterin taiteilijoiden suunnittelema lounas Kolin Alamajalla. Taiteilijat mukana lounaalla. Hinta: Korpiteatterin keitto 9 eur/henk, Pielisen äärellä -lounas 12 eur/henk. Keitto ja lounas 15 eur/henk. Ryhmille ennakkovarauksesta puh. 0205 64 5778 Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi Klo 11–13 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2 tuntia Lähtö ja paluu Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: sopii myös aloittelijoille. Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Ryhmäkoko max 8 henk. Hinta: 40 eur/henk. Hinta sis. retkieväät. Varusteet: Omat säänmukaiset ulkoiluvaatteet ja kannalliset jalkineet. Paimentuvalta saat turvakypärän, nahkasapsit ja tarvittaessa sadetakin. Varaukset viimeistään edellisenä iltana klo 18 puh. 013 672 175, 0400 802 709. Järjestäjä: Matkailutila Paimentupa, www.paimentupa.fi Klo 11.30-13 Maatilan elämään ja eläimiin tutustuminen Tilalla voi nähdä suomenhevosen, kukko Wagnerin ja Kukko Vauhdin + 10 kanaa, emolehmiä pikkuvasikoineen, mahdollisesti myös Romppasen ja Jekun (valkoinen ja musta kissamme!). Opastuskieli: suomi ja englanti. Hinta 5 eur/henk. Varaukset 13.7. klo 20.00 mennessä puh. 050 5053127. Järjestäjä: Maatilamatkailu Jänisvaara, www.maatilamatkailu.fi Klo 12–13 Huippujen kierros Opastettu patikkaretki upeille maisemapaikoille Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Kolin historia ja kansallismaisema pähkinänkuoressa. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto 1 t. Vaikeusaste: helppo, sopii lapsille yli 7 v. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta: 10 eur, lapset 7-12 v. 5 eur, perhe 22 eur. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi Klo 12-18 Työnäytöksiä KolmenGalleriassa Kolin kylän keskustassa, Merilänrannantie 4B: Leena Jarvan grafiikkaa, Outi Särkikosken keramiikkaa ja Liisa Tommilan käsinpainettuja pellavamekkoja. Vapaa pääsy. Järjestäjä: KolmenGalleria Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ –näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Lisätietoja Leena Mustonen puh. 0207 636 602. Järjestäjä: Suomen Kivikeskus, www.kivikeskus.com Klo 15–17.30 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2,5 tuntia Klo 19–22 Marko Tuovisen yhteislaulukonsertti Kolin Alamajalla
Trubaduuri, lauluntekijä Marko Tuovinen laulaa ja laulattaa Kolin Alamajalla. Alamajan baari auki. Mahdollisuus nauttia pientä iltapalaa. Vapaa pääsy. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi TORSTAI 15.7. Ahokukkien loistoa Klo 10–13 Mäkränahon retki ja ahokukkien loistoa! Patikkaretki Kolin huippujen kautta Mäkränaholle ihailemaan ahokukkien loistoa. Kukkien tunnistuksessa avustaa Metsähallituksen asiantuntija. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto 3 t. Vaikeus: helppo. Patikointimatkaa n. Klo 10 alkaen Tervetuloa päkä-päkä -maahan Kaksipäiväinen ilmaisutaidon kurssi 7-12 -vuotiaille tytöille ja pojille 15-16.7. Päivien aikana harjoittelemme ilmaisutaitoa ja itsetuntemusta luovan liikkeen, laulun, leikkien ja eläinten maailman kautta. Kurssi huipentuu pienimuotoiseen esitykseen. Kurssin kesto 5h/pv, klo 10-15. Sisältää välipalatauon, eväät kuuluvat hintaan. Hinta 60 eur. Kurssi toteutuu, jos väh. 10 osallistujaa. Ilmoittautuminen ed. päivänä klo 16 mennessä. Kurssitiedustelut: Eveliina Sivonen 044-5009375, Ulla Miettinen 044-297 3713. Järjestäjä: Nevalan perinnetila: www.nevalantila.fi Klo 11–13 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2 tuntia Lähtö ja paluu: Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: sopii myös aloittelijoille Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Klo 12–13 Huippujen kierros Opastettu patikkaretki upeille maisemapaikoille Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Kolin historia ja kansallismaisema pähkinänkuoressa. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto 1 t. Vaikeusaste: helppo, sopii lapsille yli 7 v. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta: 10 eur, lapset 7-12 v. 5 eur, perhe 22 eur. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ –näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Lisätietoja Leena Mustonen puh. 0207 636 602. Järjestäjä: Suomen Kivikeskus, www.kivikeskus.com Klo 14-18 Melontaretki Pieliselle Melotaan kanooteilla pitkin Pielistä ja paistetaan makkaraa sopivalla nuotiopaikalla. Matkan pituus määräytyy ryhmän kunnon ja taitojen mukaisesti. Lähtö- ja paluu: Kolin sataman Alamaja. Soveltuu yli 12-vuotiaille, alle 16-vuotiaat vanhempien seurassa. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta 45 eur/henk., sis. kanootin, melan ja liivin vuokran, nokipannukahvit, eväsleivän, leivonnaisen ja nuotiomakkaran. Säävaraus. Opas Jyrki Suikkanen. Varaukset viimeistään ke 14.7. klo 17 Retkituvalle puh. 013 6887 250, kolisales@koliactiv.fi. Järjestäjä: Koli Activ Oy/Jyrki Suikkanen, http://www.koliactiv.fi/ Klo 16-19 Kolin kuntorastit Tutustu Kolin vaaroihin kuntosuunnistaen! Radat eivät suunnistuksellisesti ole vaativia, mutta Kolin vaarojen korkeuserot tuovat fyysistä haastetta. Alustavat ratojen pituudet lähtöpaikalla saat vinkkejä. Lähtöpaikka: Ukko-Kolin laskettelurinteiden parkkipaikka. Osanottomaksu 5 eur, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi. Maastoon pääsee klo 16-19. Lisätietoja 013-893 609, jussi.silvennoinen@kalevanrasti.fi. Järjestäjä: Kalevan Rasti, www.kalevanrasti.fi Klo 15–17.30 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2,5 tuntia Lähtö ja paluu: Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: ei ensikertalaisille. Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Klo 16.30 Huippujutut-valokuvauskilpailun voittajan julkistaminen
Klo 17–19 Markku Tanon luontokuvailta ”Koli - kansallismaisema” Luontokeskus Ukko. Hinta: aikuiset 5 eur, lapset 6-16 v. 2 eur, alle 6 v. ilmaiseksi. Järjestäjä: Metsähallitus ja Ukko-Kolin Ystävät ry. www.luontoon.fi/koli, www.ukko-kolinystavat.fi PERJANTAI 16.7. Vaarojen valloitus
Klo 9 alkaen Herajärven Kierros – Pohjois-Karjalan vaellusreittien helmi Klo 10–15 Mäkränvaaran Valloitus –patikkaretki
Opastettu patikkaretki Kolin huippujen, Mäkränahon ja Purolanahon kautta Mäkrän- Klo 11–13 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2 tuntia Lähtö ja paluu: Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: sopii myös aloittelijoille. Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Klo 12–13 Huippujen kierros Opastettu patikkaretki upeille maisemapaikoille Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Kolin historia ja kansallismaisema pähkinänkuoressa. Lähtö ja paluu: Koli Shop Retkitupa, Sokos Hotel Kolin pääty. Kesto 1 t. Vaikeusaste: helppo, sopii lapsille yli 7 v. Opastuskieli: suomi, englanti. Hinta: 10 eur, lapset 7-12 v. 5 eur, perhe 22 eur. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestäjä: Koli Activ Oy, www.koliactiv.fi Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ –näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Klo 15–17.30 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2,5 tuntia Ryhmäkoko max 8 henk. Hinta: 50 eur/henk. Varusteet: Omat säänmukaiset ulkoilu- LAUANTAI 17.7. Kaskenkierroksen avajaiset ja lopputunnelmia Klo 11–13 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2 tuntia Lähtö ja paluu: Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: sopii myös aloittelijoille. Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja Klo 11-13 Lasten rumpumatka Rytmin polkemista ja ääntämistä, leikkiorkesterin kokoaminen erilaisilla ääntä tuottavilla vekottimilla ja rummuilla sekä niillä jammailua. Paikka Kolin Ryynäsen studio Kolin kylällä. Soveltuu yli 5-vuotiaille. Hinta 10 eur/lapsi, maksu käteisellä paikanpäällä. Lisätietoja Eveliina Sivonen puh. 044 5009375. Järjestäjä: Kolin kotiseutuyhdistys/Eveliina Sivonen Klo 12-15 Kaskenkierroksen avajaiset Tutustutaan Kolin kansallispuiston luontopolun uudistettuun versioon oppaan johdolla. Retken aikana osallistutaan kyyttömissin seppelöintiin. Opastuskieli: suomi. Lähtö ja paluu: Kolin Satama. Vapaa pääsy. Järjestäjä: Metsähallitus/Kolin kansallispuisto ja Kestävä Koli -hanke, www.luontoon.fi/koli Klo 13 alkaen Kiven elämää ja Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa Opastettu kierros ’Luvassa lämpenevää, Kaj Stenvall’ –näyttelyyn, pääsylippu Geotietokeskukseen ja onnenkivi muistoksi vierailusta. Hinta 10 eur/aik, 4 eur/lapset alle 15 v. Lisätietoja Leena Mustonen puh. 0207 636 602. Järjestäjä: Suomen Kivikeskus, www.kivikeskus.com Klo 13.30-14 Kyyttöjen ja vähän lapinlehmienkin missikisat Kesän lehmämissin äänestystulosten julkaisu ja missin seppelöinti Ollilan laitumella. Kauneinta on äänestetty laidunkauden alusta ja äänestykseen on voinut osallistua Luontokeskus Ukossa 16.7. saakka. Lisätiedot ja tarkemmat ohjeet www.luontoon.fi/koli => ajankohtaista sekä Luontokeskus Ukko, puh. 0205 64 5654, ukko@metsa.fi Järjestäjä: Metsähallitus/Kolin kansallispuisto Klo 15–17.30 Maastoratsastusvaellus islanninhevosilla 2,5 tuntia Lähtö ja paluu: Matkailutila Paimentupa. Vaikeusaste: ei ensikertalaisille. Opastuskieli: suomi, englanti ja saksa. Ikäraja 12 v. Painoraja La 10.7. klo 11 Sinkut Salolle 25–35 v. Ruunaalla. Myös 36–39 -vuotiailla mahdollisuus osallistua. Koskenlasku, koskiuinti, koskilounas, majoitus ja savusauna sekä iltapala. Hinta 46–110 € palveluiden mukaan. Mukaan pääsee 20 naista ja 20 miestä. Kokoontuminen Raunin Majalla. Ilmoittautumiset p. 040 708 5726 tai rauni@lieksanmatkakaverit.fi Järjestäjä: Lieksan Matkakaverit, http://www.lieksanmatkakaverit.fi/ Ke 14.7. klo 12–21. Ohjelmaa Ruunaan luontotalolla: Klo 12–15 närelenkkien vääntöä ja nokipannukahvit. Klo 13 ja klo 15 elävää musiikkia: Marko ja Vesa Tuovinen. Musiikkia tukkilaisten jalanjäljillä. Lisäksi koko päivän ajan maksuttomia opastuksia Virran varrelta -näyttelyssä ja kuvaesityksiä.Järjestäjä: Metsähallitus, Pielisen Karjalan tukkilaisperinne ry ja Lieksan kaupungin kulttuuritoimi. www.luontoon.fi/ruunaa Ke 14.7. klo 17ja to 15.7. klo 10 Retki Ruunaan luonnonsuojelualueelle ja Venäjän rajalle. Sisältää: Kuljetus Matkalahteen, koskilautalla/ puuveneellä Tuulijokea ylös Heinäjärven laavulle, opastettu 6 km tai 8 km patikointi luonnonsuojelualueella ja käynti Venäjän rajalla, erälounas nuotiokahvin ja kahvileivän kera sekä rajavyöhykelupa. Lähtö Ruunaan Tuvalta. Kesto 5–6 tuntia. Hinta 50 €/hlö. IImoittautumiset ti 13.7 mennessä Ruunaan Matkailu Ky, p. 013 533 130, 0400 695 955. Järjestäjä: Ruunaan Matkailu ky, http://www.ruunaanmatkailu.fi/ Ke 14.7. – to 15.7. klo 15–07 Petojen yö Lieksan Kontiovaarassa, Keljänpurolla. Voit nähdä, kuulla ja kuvata ahman, karhun, suden, ilveksen, majavan, kanahaukan, maa- ja merikotkan tai jonkin muun eläimen kelohirsisessä kuvaus- ja katselukämpässä, jossa mahdollisuus myös ruokailla ja yöpyä. Lähtö Keljänpurolta klo 15. Kesto 16 h. Hinta: 1–2 hlöä 175 €/hlö ja 3–18 hlöä 160 €/hlö. Hintaan sisältyy: tulokahvi, yritysesittely, iltapala, yöpala, vakuutukset, kuuntelulaitteiden käyttö, diplomi ja opas. Ilmoittautumiset 12.7. klo 18 mennessä p. 0400 159 452 tai eero.kortelainen@eraeero.inet.fi. Järjestäjä: EräEero, http://www.eraeero.com/ To 15.7. klo 12 ja 14 Vaskikallion valloitus Lieksan Kontiovaarassa, Pienellä Ritojärvellä. Opastettu patikointi Vaskikalliolle (edestakaisin n. 4 km) ja kalliolaskeutuminen Vaskikalliolta kokeneen oppaan johdolla (laskeutumismatka n. 30 m). Matkalla kohtaat aidon noidan lemmenjuomineen ja voit paistaa makkaraa ja lättyjä sekä nauttia nokipannukahvia tai mehua. Lähdöt Pienen Ritojärven Ritoharjulta klo 12 ja 14. Kesto 3–4 h. Hinta 85 €/hlö. Ikäraja kalliolaskeutumisessa 13 v. Ilmoittautumiset 13.7. klo 18 mennessä p. 0400 159 452 tai 050 592 6211 tai eero.kortelainen@eraeero.inet.fi. Järjestäjä: EräEero, http://www.eraeero.com/ To 15.7. klo 16 Korikiipeily Vaskikalliolla Lieksan Kontiovaarassa, Pienellä Ritojärvellä. Opastettu patikointi Vaskikalliolle (edestakaisin n. 4 km) ja korikiipeily. Matkalla kohtaat aidon noidan lemmenjuomineen ja voit paistaa makkaraa ja lättyjä sekä nauttia nokipannukahvia tai mehua. Lähtö Pienen Ritojärven Ritoharjulta. Kesto 2–3h. Hinta: aikuiset 25 €/hlö, lapset alle 13 v. 15 €/hlö. Ilmoittautumiset 13.7. klo 18 mennessä p. 0400 159 452 tai 050 592 6211 tai eero.kortelainen@eraeero.inet.fi. Järjestäjä: EräEero, http://www.eraeero.com/ To 15.7. klo 18 Pienen Ritojärven kierros Lieksan Kontiovaarassa. Opastettu 6 km patikointi Pienellä Ritojärvellä, sis. nuotiokahvi ja -makkara. Lähtö Pienen Ritojärven Ritoharjulta. Kesto 2–3 h. Hinta 12 €/hlö. Ilmoittautumiset 13.7. klo 18 mennessä p. 0400 159 452 tai eero.kortelainen@eraeero.inet.fi. Järjestäjä: EräEero, http://www.eraeero.com/ To 15.7. klo 20 Ainojen ja Reinojen yöjuoksu Ruunaalla. Matkat 4 km ja 8 km. Matkan voi taittaa kävellen tai juosten. Maaliin tullaan Aino tai Reino jalassa, mutta koko matkaa ei tarvitse juosta Ainoissa tai Reinoissa. Lähtö ja Maali Raunin Majalla. Osallistumismaksu 25 €/hlö., sis. mehu, savusauna, vakuutus. Yöjuoksun jälkeen karaoketanssit. Ilmoittautumiset yöjuoksuun 10.7. mennessä p. 040 708 5726 tai rauni@lieksanmatkakaverit.fi. Järjestäjä: Lieksan Matkakaverit, http://www.lieksanmatkakaverit.fi/ Pe 16.7. klo 11 Sinkut Salolle 40–55 v. Ruunaalla. Myös 36–39 -vuotiailla mahdollisuus osallistua. Koskenlasku, koskiuinti, koskilounas, majoitus ja savusauna sekä iltapala. Hinta 46–110 € palveluiden mukaan. Mukaan pääsee 20 naista ja 20 miestä. Kokoontuminen Raunin Majalla. Ilmoittautumiset p. 040 708 5726 tai rauni@lieksanmatkakaverit.fi. Järjestäjä: Lieksan Matkakaverit, http://www.lieksanmatkakaverit.fi/ |



























