|
Lomavaraukset netistä!
Oma tontti Kolilta
|
Ensilumen latu
Ensilumenlatu on noin kahdeksan kilometrin pituinen latuosuus Kolin valaistulla ladulla Kopravaarasta Ursan kodalle. Koko valaistun ladun pituus on 22 km ja se on näin ollen Suomen pisin valaistu latu, joka kulkee Kopravaarasta Loma-Kolille.
Ensilumen latu sijaitsee harjanteella, joten sinne sadaan pysyvä lumi paljon aikaisemmin kuin alavampaan maastoon ja siten latujen pohjustus voi alkaa heti kun maassa on muutaman sentti lunta. Toki kunnossapito alkaa jo kesällä - latupohjaan on ajettu purua ja heinikko niitetty erityisen huolellisesti, että latu olisi hyvässä kunnossa mahdollisimman varhain. Viime talvena Ensilumen latu oli käyttökunnossa jopa viisi kuukautta hyvän pohjatyön ansiosta - talven leutoudesta huolimatta.
Taukopaikkoja Ensilumen ladun varrelle mahtuu ihan mukavasti: noin 3,5 km Kopravaarasta on Napakallion laavu, jossa voi paistella makkaraa ja nauttia eväistä. Varsinaisesta kääntöpaikasta vähän matkaa eteenpäin on Ursan kota, jossa eväitään voi mutustella tuulelta suojassa. Ja jos eväät jäivät kotiin, Kopravaaran päässä Future Freetimen kahvila palvelee hiihtokaudella viikonloppuisin ja hiihtolomien aikaan arkisinkin. Futurella on mahdollisuus myös käydä lenkkisaunassa, uida avannossa tai hankkia suksiin lisävoitelua.
Ensilumen latu sijaitsee Kolin latuverkoston eteläpäässä. Ladun eteläisin pää on latukartan lounaisnurkassa Kopravaarassa. |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||





























