Polkujuoksu ja suunnistus

Koli on kuin tehty treenaamiseen!

Yhä useampi kuntoilija lähtee juoksulenkille metsäpoluille. Poluilla juostessa yhteys luontoon on vahvasti läsnä, ja ajatus ei karkaa seuraavaa askelta kauemmaksi. Polkujuoksun suosion myötä Kolin maisemat ovat houkutelleet viime vuosina yhä enemmän myös juoksijoita.
Kolin kansallispuiston 80 kilometrin polkuverkosto sekä seudun muut reitit hakevat monipuolisuudessaan vertaistaan. Noin 60 kilometrin pituinen, eteläpään 30 kilometrin lenkistä ja pohjoispään 35 kilometrin lenkistä koostuva Herajärven Kierros koluaa maastoja Kolin kansallispuistossa ja sen ympärillä. Reitistä mukailtua versiota pääsee juoksemaan lokakuussa järjestettävällä Vaarojen Maratonilla, joka on Suomen polkujuoksutapahtumien pioneeri.

Kolin kuuluisimpien seutujen lisäksi hienoja kohteita polkujuoksijalle ovat myös Käränkävaara ja Rintasenvaara Loma-Kolin suunnalla sekä Kaiskunniemi Hattusaaren tuntumassa.

Lämpimän veden aikaan Kolin kansallispuistossa pääsee taivaltamaan Pielisestä esiin pistävän kapean saarijonon läpi swim & run-tyylillä. Noin 12 kilometrin pituisesta reitistä yhdeksän kilometrin saariosuudet edetään patikoiden ja saarten välit uiden tai uimapatjalla.

Kolilla on loistavat mahdollisuudet myös suunnistukseen. Kiintorasteja on Loma-Kolin ja Kopravaaran alueilla. Loma-Kolin suunnistuskarttoja saa Kolin matkailuneuvonnasta sekä Kolin luontokeskus Ukosta ja Kopravaaran suunnistuskarttoja Koli Freetimelta.

Show your Kli