Hauskaa. Helppoa. Sopii kaikille. Talviliikunnan helmi. Sitä on lumikenkäily. Helppo laji sopii kuntoiluun tai leppoisaan retkeilyyn. Eniten lumikenkäretkestä saa irti, kun tallaa oman uransa lumiseen metsään. Koli sopii erityisen hyvin lumikenkäilyyn. Korkeuserojen, paksun lumipeitteen ja ulkoilijaa usein palkitsevien tykkylumimaisemien ansiosta Koli on erinomaista lumikenkäilymaastoa. Lumikenkäily onkin yksi Kolin talven suosituimmista aktiviteeteista. Paikalla käy myös suurempia yhteisöasiakkaita, jolloin samaan aikaan voi lumikenkäilemään lähteä likemmäs sata henkilöä.
Perinteiset lumikengät ovat omiaan Kolin huippujen jyrkemmilläkin vaaroilla, mutta liukulumikengät soveltuvat paremmin loivempiin maastoihin. Hyviä kohteita liukulumikengillä on esimerkiksi Räsävaara, Loma-Kolin vaarat tai Kolin kansallispuiston eteläosan vaarat. Parhaimmillaan liukulumikengillä sanansa mukaisesti liu'ut vaivatta pehmeässä lumessa.
Et tarvitse välttämättä omia lumikenkiä, sillä Kolin välinevuokraamoissa on niin lumikenkiä, sauvoja kuin liukulumikenkiäkin.
Lumikenkäilyretkiä ja välinevuokrausta Kolilla tarjoaa Polar Adventures.