Koli - ainutlaatuinen talvilomakohde

Yhdellä kertaa kansallismaisema ja Lapin talviulkoilumahdollisuudet

Koli tarjoaa elämyksen, jota ei ole mahdollista kokea missään muualla Suomessa: hiihtokeskuksen, joka sijaitsee kansallispuistossa, rakastetun kansallismaiseman syleilyssä. Kansallispuisto on tunnettu vilkkaana kesälomakohteena, mutta nykyään se on myös täysverinen talviurheilukeskus laskettelurinteineen, lumikenkäreitteineen ja retkiluisteluratoineen.

Laskettelurinteet kansallispuistossa

Etelä-Suomen korkeimmat ja pisimmät rinteet tarjoavat mielekkäitä laskuja niin perheen pienimmille kuin haasteita kaipaaville laskijoille. Rinteisiin pääsee suoraan Break Sokos Hotel Kolin pihasta, ja jalkojen juuressa avautuva ikiaikainen kansallismaisema tarjoaa henkeäsalpaavan näkymän. Koli onkin maisemiensa ja talviurheilumahdollisuuksiensa puolesta kuin Etelä-Suomen Lappi, ja Ukko-Koli Suomen korkein kohta ennen Lapin tuntureita. Koliski.fi.

“Kolin lumipeitteinen maisema tykkylumipuineen on niin satumainen, että sitä on kutsuttu jopa pohjoisen Narniaksi”, kuvailee Kolin matkailun toimitusjohtaja Veli Lyytikäinen ja jatkaa, että Koli on itse asiassa Suomen eteläisin piste, jossa muodostuu tykkylunta.

Majoitusta maisemahotellista lomamökkeihin ja maatilamajoitukseen

Break Sokos Hotel Koli on kansallispuistossa, Ukko-Kolin rinteellä sijaitseva 82-huoneinen maisemahotelli näköalakylpylöineen. Rinteisiin ja ulkoilureiteille pääsee suoraan hotellin pihasta.  “Voiko helpompaa talvilomaa ollakaan! Kun ajat auton parkkiin ja nouset kiskohissillä ylös hotelliin, voit unohtaa auton loppulomaksi. Laskettelemaan, lumikenkäilemään ja hiihtämään pääsee suoraan hotellin pihasta, ja hotellissa on niin kylpylä kuin ravintoloitakin”, Kanninen toteaa.

Hotellin lisäksi alueella on runsaasti lomamökkejä ja maatilamajoitusta. www.koli.fi/majoitus

Hiihtoa, talvipyöräilyä, retkiluistelua ja lumikenkäilyä – jokaiselle jotakin

Kansallismaisemasta, tykkylumesta, kumpuilevista vaaramaisemista ja Pielisen tasaisesta maastosta pääsee nauttimaan myös hiihtäen, talvipyöräillen, retkiluistellen ja lumikenkäillen. Koli tarjoaa jokaiselle jotakin, iästä ja kuntotasosta riippumatta. Hiihtolatuverkostoa on yhteensä 80 kilometriä, joka saadaan kokonaisuudessaan avattua hiihtolomakauteen mennessä.

Kolilla on otettu käyttöön talven aikana kuuden kilometrin pituinen talvipyöräilyreitti ja seitsemän kilometrin retkiluistelurata. Erittäin suosittu aktiviteetti on lumikenkäily, joiden avulla kansallispuistoon pääsee retkeilemään myös talvella.

“On vain yksi paikka, jossa talviaktiviteetit voi yhdistää ikoniseen kansallismaisemaan. Sitä ei voi kokea missään muualla kuin Kolilla. Sininen hetki Kolin huipulla lumikengät jalassa –unohtumaton kokemus”, maalailee Pohjois-Karjalan Osuuskaupan matkailu- ja myyntijohtaja Tiina Kanninen

Talviaktiviteetteja tästä.

Nykykarjalainen luksus syntyy luonnon ja paikallisten ihmisten yhteistyöstä

Kolilla matkailijat pääsevät kokemaan nykykarjalaista luksusta monipuolisimmillaan. Sykähdyttävä maisema ja ympäröivä luonto puhuttelevat, ja elämyksen sinetöivät vieraanvaraiset paikalliset, jotka tutustuttavat vierailijat mielellään kotiseutuunsa. Alueella toimii lukuisia matkailupalveluita tarjoavia paikallisia pienyrityksiä, joilta voi ostaa esimerkiksi lumikenkäretken tai eräruokailun kodassa. Talviaktiviteetteja tästä.

Koli sijaitsee Pohjois-Karjalassa tunnin matkan päässä Joensuusta

Suurimmalle osalle suomalaisista Koli on sopiva viikonloppumatkakohde. Lähin juna-asema sijaitsee Joensuussa, josta pääsee Kolille kimppataksilla tai vuokra-autolla. www.koli.fi/kimppataksi.

Show your Kli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK