Talvielämää kansallispuiston metsissä


Talvi pysyvine lumipeitteineen saapuu Kolin kansallispuistoon tavallisimmin marraskuun puolivälin tienoilla ja nietokset saattavat pysyä talviliikkujien iloksi jopa toukokuulle asti. Hyvinä talvina lunta voi olla jopa metrin verran ja Kolin vaarat ovatkin eteläisin paikka Suomessa, johon muodostuu myös tykkylunta. Tykkyä tavataan vain silloin, kun ilmanpaine ja lämpötila ovat sopivia, jolloin ilmassa oleva kosteus härmistyy puitten ja rakenteitten pinnalle suoraan jääksi. Siksi tykkypuut ovat lumisia myös oksiston alapinnoilta. Tykyn paino varttuneessa kuusessa voi olla useita tonneja, jonka seurauksena Kolin korkeimmilla huipuilla kulkijaa odottaa eriskummallinen näky: latvat ovat samalta korkeudelta poikki suuresta osasta puita. Viimeisin isompi tykkytuhoaika oli kevättalvella 2018, jolloin huippujen alueella liikkuminen jouduttiin kokonaan kieltämään vaarallisena. Kukapa nyt haluaisi tonneittain lunta tai kokonaisen kuusen niskaansa kesken metsäretken! Upeista tykkymaisemista saadaan nauttia Kolilla yleensä joulukuusta maaliskuun alkuun.

Talvista luontoa voi lähteä ihastelemaan vaikkapa lumikenkäillen, joka onkin yksi kansallispuiston suosituimmista talviaktiviteeteista. Paksu lumipeite tuo mukanaan uudenlaista vapautta, sillä nietosten aikaan puiston alueella voi liikkua myös merkittyjen polkujen ulkopuolella pelkäämättä aluskasvillisuuden kulumista — kunhan muistaa, ettei katko oksia mennessään.

Maisemien lisäksi talvisessa kansallispuistossa voi ihmetellä myös eläinten talvipuuhia ja -jälkiä. Kansallispuiston monimuotoiset vanhat metsät tarjoavatkin ihanteelliset elinolot monelle metsän asukille kuten oravalle, metsäjänikselle, kärpälle, näädälle, mäyrälle ja hirvelle. Tuoreita pienempien nisäkkäiden lumijälkiä voi löytää aamuisin huipuiltakin, hirvien makuupaikkoja tavallisemmin hiukan rauhallisemmilta puiston alueilta. Mäyrä, eli leppoisammin numminasu, nukkuu karhujen tavoin talviunta tavallisesti useamman lajitoverinsa kanssa sopuisasti samassa luolastossa. Mäyrän tassuttelujälkiin saattaa silti joskus törmätä myös lumiseen aikaan, sillä sen talviuni on kevyempää kuin karhun. Leudompina päivinä se saattaakin nousta pesäaukolle nuuskimaan tai tekemään pienen tutkimusretken nukkumapaikkansa lähiympäristöön.

Karhujen lisäksi kaikkia muitakin suurpetoja tavataan Kolin kansallispuistossa. Suurin osa niistä viihtyy puiston eteläosissa, hieman kauempana kuljetuimmilta lumikenkäreiteiltä. Hyvällä onnella eteläisillä, rauhallisilla vaaroilla liikkuessaan voi sattua samoille jäljille yöllä liikkuneen ahman kanssa. Susi on puistossa harvinaisempi vieras, joka joskus jolkottelee Pielisen itäisistä metsistä yli järven vierailemaan kansallismaisemassa. Ilveksen jälkiä voi puolestaan löytää jopa korkeimpien huippujen lähistöltä, sillä vanhat kuusimetsät ja itärinteiden vaikeakulkuiset louhikot ovat sille mieluisia oleskelu- ja pesäpaikkoja.

Puiston vanhat metsät kolopuineen tarjoavat korvaamatonta suojaa, ruokaa ja pesäpaikkoja talvilinnuille. Tavallisimpien tiaisten lisäksi puiden oksistossa pyrähtelee tiaisympyröissä hengaavia hippiäisiä, siemeniä etsiviä käpylintuja, varpusia, urpiaisia, punatulkkuja ja monia muita — toki säästä ja talven ankaruudesta riippuen. Tikoista yleisimmän käpytikan lisäksi puistossa rummuttelee verrattain usein varsinkin pohjantikka ja palokärki, valkoselkätikkaakin tavataan ainakin vierailijana. Myös metsäkanalintujen kannat ovat puiston alueella hyvät, joten lumesta paljastuvat kiepit eivät ole aivan harvinainen näky.

Yhden Kolin kansallispuistolle tunnusomaisen — joskin äärimmäisen harvinaisen — asukin, rupimanterin, talvi kuluu horrostaessa jossakin kutulampensa lähettyvillä, joten sitä ei talvella pääse näkemään. Pyrstösammakoihin kuuluvat rupimanterit heräilevät lisääntymispuuhiinsa kalattomille metsälammille vasta huhtikuusta alkaen.

Puhutko petoa? Suurpetojen sielunelämästä kiinnostuneelle löytyy paljon mielenkiintoista tutkittavaa, kuten lajitietoutta, lumijälkiä, historiaa ja paljon muuta osoitteesta suurpedot.fi.
Matkailijoita palvelee petoasioissa myös asialle omistautunut Luontokeskus Petola Kuhmossa www.luontoon.fi/kuhmonluontokeskus.

Teksti/ Emilia Kolehmainen
Kuvat/ Kärpän kuva: Marko Haapalehto, ahman jälkikuva: Tuuli Turunen, ahman kuva: Aku Ahlholm

Show your Kli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK