Miten onnistuu juoksuvaellus Karhunpolulla, Kolinpolulla ja Herajärven kierroksella? Näin Mikko ”Peltsi” Peltola ja Susanna Ylinen puhuvat omista kokemuksistaan!
Keveiden kantamusten juoksuvaellus on lisännyt suosiotaan käsi kädessä polkujuoksuinnostuksen kanssa.
Kun selässä on 20 kilon rinkan sijaan vain muutama kilo tavaraa, voi kevyellä juoksuhölkällä kulkea kymmeniä kilometrejä.
Juoksuvaeltajia näkyy Kolinkin alueella aiempaa enemmän – kokosimme alle Mikko ”Peltsi” Peltolan ja Susanna Ylisen kokemuksia seutukunnan reiteistä.
Karhunpolku – erämaan tuntua
Ylen toimittaja ja ulkoilun suurlähettiläs Mikko ”Peltsi” Peltola sanoo yli 140 kilometrin Karhunpolun osuvan monen polkujuoksijan toiveisiin.
”Reitti on suurimmalta osalta miellyttävää polkua. Reitti on sen verran syrjässä, että ainakaan minun siellä ollessa vastaantulijoita on osunut harvemmin kohdalle.”
Lieksan raja-alueiden läpi kulkevan reitin rauhallisuus näkyy myös polun kunnossa.
”Siellä ei näy ruuhkaisemmista paikoista tuttua polkujen leviämistä, vaan reitti on kapeaa, hyvin säilynyttä ja hyvin juostavaa polkua.”
Kuhmon ja Lieksan rajalta Patvinsuon kansallispuistoon kulkevan reitin erityispiirre on itärajan ja erämaan läheisyys.
”Kyllä se tuo oman lisämausteensa ja ruokkii mielikuvitusta. Aina kun tulin suolle tai järven rantaan, katse hakeutui kauemmaksi, josko siellä olisi näkynyt suurpetoja.”
Palvelut kuntoon etukäteen
Peltsi juoksi Karhunpolun Ylen Peltsin kova vuosi -sarjan kuvauksissa. Päiväetappien pituudet olivat 45, 35 ja 65 kilometriä.
”Se oli yksi elämäni fyysisesti rankimmista kokemuksista. Mielessä oli usein, että pääsisipä täältä äkkiä saunaan. Maalissa Suomun saunan lauteilla haastavuus kuitenkin nopeasti unohtui. Sitä huomasi, että niin vaan päästiin tännekin perille.”
Karhunpolulle Peltsi ja kuvausryhmä oli varannut yöpymispalvelut etukäteen. Ryhmä saunoi, tankkasi ja yöpyi lakanoiden välissä Jongunjoen Matkailussa, Ruunaan Retkeilykeskuksessa ja Patvinsuon kansallispuistossa.
Näin ryhmän huoltostrategia noudatteli Alpeilla tyypillistä tapaa, jossa juoksija kulkee alppimajalta seuraavalle ja tukeutuu majataloverkoston palveluihin.
”Juoksun aikana kannoin mukana vain kullekin etapille varatut energiat, juomat, vaihtovaatteet ja ensiaputarvikkeet.”
Kolinpolku: junalla ja bussilla pääsee
Seikkailujen sekatyöläinen Susanna Ylinen kiittää yli 60 kilometrin pituista Kolinpolkua helposta saavutettavuudesta.
”Reitti on superhyvä siinä, miten monesta kohtaa mukaan pääsee julkisilla liikennevälineillä. Tosi monesti juoksu- tai vaellusreissuilla on haasteena, miten pääset aloituspisteeseen ja pois. Kolinpolulle voit tulla polkuja pitkin Joensuusta ja Kolilta takaisin bussilla Joensuuhun.”
Ylinen aloitti oman vaelluksensa Joensuun keskustasta. Ensin hän taivalsi keskustan kautta kulkevaa Jaama Trailia 20 kilometriä Kolinpolun aloituspisteeseen Kontiolahdelle.
”Oli tosi yksinkertaista ja helppoa!”
Repussa vain oleellinen
Luontoliikkumiseen hurahtanut liikunnanopettaja on hätkähdyttänyt suomalaisia jo useasti pitkillä liikuntasuorituksillaan. Kokonaisuutena yli 80 kilometrin vaellus Joensuusta Kolille oli sekin ohi hämmentävän nopeasti.
”Aloitimme Joensuusta perjantaina puoliltapäivin. Perillä Kolilla olimme lauantaina iltapäivällä”, Ylinen sanoo.
Hän korostaa, että kun repussa on mukana vain tarpeellinen, askel on joutuisampi.
”Käyn vaelluksen tavarat tarkasti läpi, jotta pystyn liikkumaan kevyellä repulla. Kolilla repussa oli 5-6 kiloa nesteen määrästä riippuen. Mutta siihen sopikin sitten kaikki kattilasta retkikeittimeen, järjestelmäkameraan sekä makuupussiin ja makuualustaan asti.”
Plussaa opasteista ja yöpymispaikoista
Kiitosta Ylinen antaa Kolinpolun selkeille opasteille.
”Reitti on merkattu lähtöpisteestä Kolille asti. Kartta pitää toki olla aina mukana, mutta reitillä pysyminen on yksinkertaista, kun seuraa maastossa olevia viittoja ja täpliä.”
Pisteitä hän antaa myös muista retkeilyrakenteista.
”Useat laavut ja autiotupa tuovat mukavuutta, kun voi yöpyä tai tehdä tulet monessa paikassa.”
Ylisen vaelluspäiville sattui lämmin sää. Tämä korosti juomahuollon merkitystä.
”Täydensimme vesivarastoja Uurossa ja Kiviniemen tilalla. Keitimme myös retkikeittimellä pintavesiä.”
Kolinpolku yhtyy 60 kilometrin Herajärven kierros -reittiin lähempänä Kolia. Kumpikin niistä tarjoaa runsaasti mäkiä sekä kaukomaisemia.
Ylinen muistuttaa, että Kolin mäkisillä reiteillä vaeltaja voi kutistaa kantamuksiaan entisestään.
”Käyn juoksemassa Herajärven kierroksen ainakin kerran vuodessa. Reissun voi tehdä päiväseltään. Mikäli haluaa tehdä useamman päivän retken, voi keitinten ja makuupussien painon säästää kantamuksissa ja majoittua lakanoissa Kiviniemen aitoissa tai Kolilla.”
Lue lisää!
- Miten huoltaa jalkoja kylmähoidolla kesken vaelluksen? Tämän, Karhunpolun maisemia ja paljon muuta näet Yle Areenan Peltsin kova vuosi -tallenteesta: https://areena.yle.fi/1-4200243
- Seuraa Susanna Ylisen aktiivista elämää ja vinkkejä luonnossa liikkumiseen ja retkeilyyn Instagramista: @susanna_ylinen