Hae sivustolta

Kolin matkailualueen reitistöt tapahtumien näyttämöksi

Reitistöhankkeessa edistettiin gravel -pyöräilyn, polkujuoksun ja maastohiihdon harrastamista sekä pilotoitiin talviajan monikäyttöreittejä maastopyöräilyyn ja kävelyyn.

Kolin Matkailu Oy on 1.10.2023-31.5.2024 toteuttanut Vaara-Karjalan Leader ry:n osarahoittaman Kolin matkailualueen reitistökehittämishankkeen.

Hankkeen aikana Kolin matkailualueen (Koli, Lieksa, Juuka) monikäyttöreittejä on kehitetty ja edistetty reitistöjen monipuolista tapahtumakäyttöä. Hanke on hyödyntänyt olemassa olevia uria ja polkuja, metsäautoteitä sekä joitakin latu-uria. Lisäksi hankkeen piiriin ovat kuuluneet maanomistajasopimukset, turvallisuus- ja pelastussuunnitelmat, kunnostustöiden laskelmat, tarvittavien laitteistojen määrittely sekä soratie- eli gravel-pyöräilytapahtumien ja laturetkitapahtumien toteutettavuuspilotit.

”Koli-Lieksa -alueen reitistöt palkittiin Skandinavian parhaina vuonna 2022. Pysyäksemme reitistötyössä ajan tasalla on tärkeää pilotoida erilaisia lajeja ja reitistötapahtumia monipuolisesti. Reitistötyön yleishyödyllisyyden vuoksi Vaara-Karjalan Leaderin osarahoitus hankkeelle oli todella tärkeä”, toteaa kiitollisena Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen.

Lokakuussa 2023 alkaneessa Leader-hankkeessa on tehty reittikartoitus- ja tuotteistamistyötä alueen aktiviteettimatkailun hyväksi. Työssä on panostettu kahteen alueelle luonnollisesti sopivaan lajiin, soratiepyöräilyyn ja polkujuoksuun, sekä avustettu alueen laturetkitapahtumien järjestäjiä.

Soratieverkostoa valjastetaan pyöräilykäyttöön

Kolin matkailualueen soratiepyöräilyn potentiaalista reittiverkostoa selvitettiin hankkeessa laajasti. Selvityksen pohjalta syntyi sorateihin pohjautuva, tuhansien kilometrien retkipyöräilyverkosto, joka tuo esille alueen upean luonnon sekä käyntikohteet pääasiassa rauhallisia maalaisteitä pyöräileville matkailijoille.

Soratiepyöräily eli kansainvälisesti paremmin tunnettu gravel-pyöräily on tällä hetkellä sekä Suomessa että koko maailmassa kovassa nosteessa. Reittien varrella pyöräilijä pääsee pyöräilemään puhtaan luonnon, matkailualueen vaihtelevien korkeuserojen sekä itärajan erämaisten ja pysäyttävien koski-, järvi- ja vaaramaisemien äärellä. Soratiereitit julkaistaan alkukesän 2024 aikana.

”Reittikartoitusta on tehty yhteistyössä pyöräilyn ammattilaisten kanssa, ja tulossa on hyvin monipuolista tarjontaa niin kuin alueelta sopii odottaa. Lisäksi on ilo saada ensimmäinen pyöräilykesä käyntiin kahden soratiepyöräilytapahtuman siivittämänä – harrastajat toivotetaan tervetulleiksi Kolille”, sanoo hankkeen projektivastaava Elina Aittamaa Kolin Matkailusta.

Polkujuoksusta potkua matkailukesään

Myös polkujuoksijoita on muistettu matkailupalveluiden kehittämisessä. Osana Leader -hanketta toteutettiin myös polkujuoksun tuotteistamiskokonaisuus, jonka myötä jatkossa polkujuoksijan palvelut ja reittisuositukset nousevat entistä paremmin esille. Osana polkujuoksuteeman kehitystä on syntynyt myös valmiita matkapaketteja seikkailunhaluisille.

”Valmiit paketit palveluineen madaltavat kynnystä lähteä kokeilemaan esimerkiksi useamman päivän polkujuoksuvaellusta. Juoksun oheen voi helposti lisätä vaikka rentouttavan hieronnan tai kylpyläkäynnin”, Aittamaa kertoo.

Kootuissa reiteissä on mukana eri mittaisia reittejä niin Kolilta, Juuasta kuin Lieksan Ruunaalta, ja ne pohjautuvat jo olemassa olevaan polku- ja tieverkostoon.

Reittivinkit kootaan www.koli.fi -verkkosivuille sekä Outdooractive-reittipalveluun, josta löytyy reittikartta, reittiprofiili sekä kirjallinen reittikuvaus. Palvelusta on mahdollista myös ladata gps -jälki navigointia helpottamaan.

Perinteisten laturetkitapahtumien kehittämistä Kaisa Mäkäräisen johdolla

Kolin matkailualueella on sopivan haastava latuverkosto, jota alueen laturetkitapahtumat Kolin Maisemahiihto ja Ahmanhiihto ovat jo vuosien ajan hyödyntäneet. 

Laturetkien osallistujamäärät ovat vähentyneet viime vuosina, minkä vuoksi osana Leader -hanketta toteutettiin myös laturetkitapahtumien kehittämiskokonaisuus. Hankkeella vauhditettiin muun muassa tapahtumien työvoimatilannetta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian oppilaitosyhteistyön avulla ja pohdittiin laturetkitapahtumien kehittämistä Kaisa Mäkäräisen johdolla. Kaisa Mäkäräinen oli apuna myös tapahtumien tunnettavuuden parantamisessa sekä reitistötyössä.

Latuverkoston kehittämistä toteutettiin myös avaamalla monikäyttöreittejä talviajalle. Kaudella 2023-24 Kolilla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus pyöräillä ja kävellä huolletuilla talvireiteillä. Pilottien pohjalta voi todeta, että käyttäjäpalaute kokeilusta oli hyvä ja että alueelta tulee jatkossakin löytymään enenevässä määrin monikäyttöuria.

Hankkeessa tuotteistettiin latuverkoston osaksi myös Lasten Hiihtoseikkailu -konsepti. Perheille suunnattu kokonaisuus kannusti perheen pienimpiä luontoon liikkumaan. Tarkkasilmäisimmät pystyivät bongaamaan metsästä erilaisia eläinhahmotauluja, ja kertomalla oman tarinan hiihtoseikkailun kokemuksista oli luvassa pieni yllätyslahja.

Yhteyshenkilöt

Tiina Kanninen
Toimitusjohtaja
Kolin Matkailu Oy

p. 050 4403 385

Elina Aittamaa
Projektivastaava
Kolin Matkailu Oy

p. 040 7716652

Kolin Matkailu Oy

Kolin Matkailu Oy on Kolin matkailualueen (Koli, Lieksa, Juuka) matkailuyrittäjien ja kuntien omistama destination management company (DMC).

Yhtiö kehittää, markkinoi ja myy osakkaidensa palveluita omalla toimialueellaan sekä yksittäisille kuluttajille että yritys- ja vapaa-ajan ryhmäasiakkaille.

Yhtiö hallinnoi Koli-brändiä, alueen nettisivustoja (www.koli.fi ja www.lieksa.koli.fi), alueen majoitushakua (www.koli.fi/majoitushaku) sekä elämyskauppoja Koli Storea ja Lieksa Storea.

Koli on palkittu Vuoden kotimaisena retkikohteena vuonna 2013, Vuoden kotimaisena matkailualueena vuonna 2021, Pohjoismaiden parhaana ulkoilukohteena vuonna 2022 sekä Vuoden 2023 Kotimaisena käyntikohteena.