Select language
  • Muistilista on tyhjä. Lisää kohteita ja sisältöjä muistlistalle painamalla "Lisää muistilistalle".

    Pinta-ala m2
    Makuuhuoneita kpl
    Nunc bibendum erat diam, non vulputate magna aliquam fermentum.
    5+2 henk
    Varaa
    999,99 €
Ajankohtaista

Kolin Veistospuiston avajaiset

Yksisarvinen.jpg
9.5.2019 14:07

Kolin Puutarhalla avautuu yleisölle lauantaina 18.5. Kolin uusin nähtävyys: Kolin Veistospuisto!

Veistospuisto on noin hehtaarin alalle levittyvä puistoalue, joka on jaettu osioihin kasvien värien mukaan. Jatkuvasti uudistuvan alueen kruunaavat näyttävät veistokset, jotka on valmistanut hortonomi ja itseoppinut taiteilija Lasse Martikainen.

Veistospuistossa yhdistyy monta tavoitetta. Lasse päätti muuttaa takaisin Kolille kotitilalleen ensimmäisen kaupunkivuoden jälkeen. ”Tämä ei ole minun paikkani, täällä ei ole tilaa luovuudelle!” Martikainen totesi itselleen. Vanhemmilleen hän ilmoitti ryhtyvänsä jatkamaan sukutilaa ja isänsä Ilmarin perustamaa kasvihuoneyritystä. Vanhemmat olivat tietysti onnellisia siitä, että Lasse ryhtyi yritystä jatkamaan, sillä kaikki kuusi vanhempaa sisarusta olivat jo lähteneet maailmalle, eivätkä vaikuttaneet innostuneilta viljelyyrittäjyydestä.

Yrittäjyyden tueksi Lasse hankki hortonomin tutkinnon ja kun kukkien viljelemisestä tuli rutiinia, Lassen silmissä alkoivat siintää uudet haaveet ja hän janosi päästä toteuttamaan myös luovaa puoltaan, sitä mikä ajoi hänet alunperinkin maaseudun eläjäksi. Lukiossa alkanut kuvanveistoharrastus kaipasi tulla nähdyksi, mutta Lasse ei halunnut lähteä maata kiertämään ja markkinoimaan itseään galleristeille. Taiteen tekemisen lisäksi hän halusi myös kehittää asuinympäristöään: talon ympärillä oli muutama hehtaari peltoja vähäisellä käytöllä nurmena naapurin lehmille, liian vähän jotta niistä olisi enää saanut edes täysiä EU-tukia. Niinpä Lasse päätti lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla ja perustaa pellolle puiston, jossa hän saisi esitellä osaamistaan sekä kasvillisuuden että kuvataiteen saralla.

Pelto joka oli lähimpänä kasvihuonetta valikoitui aloituspaikaksi, se oli sopivasti erilläänkin muista peltolohkoista. Kyntöaura käänsi nurmen kesällä 2016 ja siitä alkoi monen vuoden urakka, joka on nyt saatu siihen pisteeseen, että puistoa voidaan ryhtyä esittelemään maksavalle yleisölle.

Jo puistourakan alkumetreillä Lasse tutustui juuri Kolille majatalonpitäjäksi muuttaneeseen Joona Sarisalmeen, jolla oli historiansa elokuva-alalla. Lyhyen harkinnan jälkeen Joona lupautui dokumentoimaan videolle puiston ja erityisesti isojen veistosten valmistamista.
Heti ensimmäisissä suunnitelmissa Lasse halusi tehdä puistosta näyttävän ja mieleenpainuvan kokemuksen. Käytävien pitäisi olla leveät ja helppokulkuiset kuin kaupunginpuistossa ikään. Kasvien pitäisi erottua luonnosta; Lasse päätti valikoida värikkäitä kasveja ja laittaa ne keskenään yhteen, ikäänkuin väriympyräksi. Veistosten pitäisi sointua sen alueen kasveihin, jolle se sijoitettaisiin, joko väriltään tai tunnelmaltaan.  Myös kasveista voisi tehdä veistoksia! Jos paikalle tulee perheellisiä, myös lapsille pitää olla tekemistä. Mikä sen mielenkiintoisempaa kuin oikea labyrintti!

Lasse on koko ikänsä harrastanut fantasiakulttuuria ja se näkyy vahvasti myös veistoksissa. Aiheina ovat mm. mytologinen Minotauros ja yksisarvinen. Myös luonnonläheisyys on suodattunut taiteeseen. Koli ja luontoretket isän kanssa toivat aiheeksi luonnollisen kokoisen rautapuun. Joskus aiheet voivat yhdistyä, kuten hirviön kokoon tehdyssä kolmemetrisessä toukassa. Useissa teoksissa on materiaalina käytetty kierrätysmateriaaleja, vanhat kasvihuoneen lämmitysputket ja viljelykourut ovat saaneet niissä uuden elämän. Tämä tuo taiteen nykypäivään ja tekee siitä ilmastoystävällisempää.  

Taiteen teossa Lasselle on tärkeää, että tekeminen on mielenkiintoista. Aina uusi aihe ja uusi materiaali saavat aivonystyrät liikkeelle ja tekemällä oppiminen on olennainen osa uuden luomista Lasselle. Kaikenlaisia säänkestäviä materiaaleja onkin käytetty monipuolisesti, löytyy pronssivalos, lasikuitua ja juukalaista vuolukiveä. ”Ongelmanratkaisu on lähellä sydäntäni! Ei kannata jäädä jumimaan jos jotain ei osaa. Kannattaa vaan rohkeasti lähteä kokeilemaan ja etsiä ratkaisuja sitä mukaa kuin ongelmia tulee eteen. Harvoin joutuu keksimään pyörää uudestaan, vaan internet ja kirjat on täyttä tietoa ja jos ei niistä löydy niin sitten vaan puhelin kouraan ja kysymään joltain joka tietää.”

Avajaistilaisuus järjestetään lauantaina 18.5. klo 11 alkaen ja silloin puistossa on avoimet ovet kävijöille. Avajaisiin Lasse toivoisi lähialueen asukkaita, joille hän aikoo pitää opastettuja kierroksia puistossa, laittaa tarjolle ruokaa ja virvokkeita ja järjestää myös tilan, jossa halukkaat voivat katsoa tähän mennessä valmistuneet veistosdokumenttien osat.

Avajaisten jälkeen Lasse jatkaa veistosten tekoa ja lupaa, että joka vuosi puistoon tulee uusia teoksia. ”Puolenkymmentä on jo valmiiksi suunniteltu, kun vain muilta kiireiltä ennättäisi niitä tekemään”, Lasse lopuksi toteaa.

Kolin Puutarha kasvattaa kesäkukkia ja äitienpäiväruusuja Kolilla ja kukkia myydään lähikuntiin touko-kesäkuussa. Puiston avaaminen kävijöille jatkaa puutarhan sesonkia syyskuun loppuun asti.

Lisätietoja antaa Lasse Martikainen p. 050 466 5040 lasse.martikainen@kolinpuutarha.fi.