Hae sivustolta

Sorahiisi tuo gravelin SM-kisat Kolille

Vuoden 2024 gravelin SM-kisat ajetaan Kolilla 16.-18. elokuuta. Samalla lanseerataan Sorahiisi, uusi soratiepyöräilyn erikoistapahtuma. Soralla ajetaan viikonlopun jokaisena päivänä ja SM-matkat ovat ohjelmassa lauantaina 17.8.

– Kolilta ja Lieksasta löytyy Suomen parhaimpiin kuuluva sorateiden verkosto. Soraa löytyy kaikissa olomuodoissa ja jyrkkyysasteissa, ympärillä on kansallismaisema ja puiden takana liplattaa Pielinen – parempaa ympäristöä gravelille saa hakea, tiivistää tapahtuman johtaja Markku Korhonen.

Perjantaina ajetaan lyhyehkö aika-ajo ja sunnuntaina keskimittainen segmenttikisa. Lauantaina ohjelmassa on Kolin ja Lieksan alueen sorateitä viidestäkymmenestä yli kolmeensataan kilometriin. SM-reitin mitta on reilut 150 kilometriä ja se kiemurtaa Kolin alueen haastavissa maastoissa. Kisaamisen lisäksi jokaisen reitin voi ajaa myös rennolla otteella.

– Ilmoittautuminen avataan juhlavasti itsenäisyyspäivänä ja ilmoittautumissivulta löytyy myös tiedot ajettavista matkoista. Sorahiiden verkkosivusto lanseerataan lähiaikoina ja vuodenvaihteen jälkeen julkistamme koko tapahtumaviikonlopun tarjonnan sekä alustavat reitit, Korhonen kertoo.

Sorahiiden järjestää Lullebiegga Gravel yhteistyössä Kolin Matkailun kanssa. Kolilla gravel on kirjattu alueen matkailustrategian yhdeksi kulmakiveksi ja alueella on käynnissä laaja sorateiden kartoitushanke. Kolin Matkailu vastaa myös tapahtuman majoitusvarauksista.

– Olen iloinen, että gravel-pyöräilyn SM -kilpailut ajetaan Kolin matkailualueella. Koli on tunnettu upeasta luonnosta ja kauniista maisemista sekä tietysti vaihtelevasta maastosta. Soratiepyöräily soveltuu loistavasti ympärivuotisen reitistökehittämisen kärjeksi ja uskon, että lajilla voi tulevaisuudessa olla loistavat mahdollisuudet kehittyä polkujuoksun rinnalle alueen vetovoimatekijäksi, toteaa Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen.

Tapahtuman SM-status on virallinen ja Suomen Pyöräilyn myöntämä. Kisa on näyttöpaikka lokakuun alussa Belgiassa järjestettäviin MM-kisoihin. Järjestelyissä on mukana myös Kolin Ipatti ja verkosto muita alueen yhteisöjä.

Tapahtumasivun ja majoitustarjoukset löydät täältä.

Internet: www.sorahiisi.fi
Facebok: Sorahiisi
Instagram: @Sorahiisi

Taustatietoja

Gravel -pyöräily

Gravel tarkoittaa soratiepyöräilyä tähän erikseen kehitetyillä pyörillä. Jo historian varhaisimmat pyöräkisat ajettiin sorateillä, mutta omaksi lajikseen gravel on kehittynyt tällä vuosituhannella. Sorateiden lisäksi sen erityispiirteisiin kuuluu monia muita pyöräilyn alalajeja rennompi tapahtumakulttuuri ja huomattavan pitkät ajomatkat – myös Sorahiidessä pisin ajettava matka on yli 300 kilometriä.

Lajin ensimmäinen erikoistapahtuma oli vuonna 2006 perustettu Unbound Gravel Yhdysvalloissa. Ensimmäinen graveliin suunniteltu pyörämalli tuli markkinoille vuonna 2012. Nykyään kaikilla pyörävalmistajilla on omat lajiin räätälöidyt mallistot ja gravel on kaikkein nopeimmin kasvava pyöräilyn muoto. Ensimmäiset MM-kisat ajettiin vuonna 2022 ja ensimmäiset Suomen mestaruudet jaettiin kesällä 2023.

Lullebiegga Gravel

Lullebiegga Gravel Oy on vuonna 2021 perustettu, laadukkaiden pyöräilytapahtumien järjestämiseen erikoistunut yhtiö. Vuodesta 2021 alkaen se on järjestänyt Lullebiegga-soratieajoa, jossa ajetaan Suomen päästä päähän Hangosta Nuorgamiin kahdeksan päivän aikana. Tapahtuman reitti kulkee yhdentoista maakunnan alueella, pääosin sorateillä. Vuodesta 2022 alkaen yhtiö on järjestänyt Rundi Helsinki -maantiepyöräilyajoa. Rundi Helsinki on yhden päivän mittainen harrasteajo, jonka tukikohtana toimii Helsingin Velodromi.

Kolin Matkailu

Kolin Matkailu Oy on Kolin matkailualueen (Koli, Lieksa, Juuka) matkailuyrittäjien ja kuntien omistama destination management company (DMC). Yhtiö kehittää, markkinoi ja myy osakkaidensa palveluita omalla toimialueellaan sekä yksittäisille kuluttajille että yritys- ja vapaa-ajan ryhmäasiakkaille. Yhtiö hallinnoi Koli-brändiä, alueen nettisivustoja (www.koli.fi ja www.lieksa.koli.fi), alueen majoitushakua (www.koli.fi/majoitushaku) sekä elämyskauppoja Koli Storea ja Lieksa Storea. Koli on palkittu Vuoden kotimaisena retkikohteena vuonna 2013, Vuoden kotimaisena matkailualueena vuonna 2021, Pohjoismaiden parhaana ulkoilukohteena vuonna 2022 ja Vuoden Kotimainen Retkikohde 2023.

Mediakontaktit:

Lullebiegga Gravel Oy

Markku Korhonen

050 552 1180

Kolin Matkailu Oy

Tiina Kanninen

050 440 3385