Taiteilijakodista kokonaistaideteokseksi
Paateri on kävijälle unohtumaton kokemus. Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) taiteilijakodista kasvoi kokonaistaideteos. Paaterissa koet ainutlaatuisen miljöön. Se koostuu ateljeesta, Evan ja Paavon kotitalosta, kirkosta ja galleriakahvilasta. Kaikessa näkyy vahvana taiteilijan, puunveiston tunnustetun mestarin kädenjälki.








Rakkaudesta puuhun
Eva Ryynänen oli yksi sotien jälkeisen ajan tunnetuimpia suomalaisia kuvanveistäjiä. Puu oli hänen omin ja rakkain materiaalinsa. Veistosten aiheista nousevat esille erityisesti lapset, eläimet, luonto, tarinoiden hahmot ja maalaistalon askareet. Paaterissa voit tutustua sekä taiteilijan elämäntarinaan että hänen taiteeseensa sen syntysijoilla – Evan ateljeessa valmistui vuosikymmenien mittaan 500 veistosta.
Luonnon ja taiteen harmonia
Luonnon ympäröimä Paateri on pohjoiskarjalainen kulttuuriaarre ja valtakunnallisesti
merkittäväksi arvotettu kulttuuriympäristö. Alueen henki on säilytetty luonnonmukaisena –
sammal saa kasvaa kivillä taiteilijan toiveiden mukaisesti.
Saatavuus
Paateri on avoinna talvilomaviikoilla 8–10 (16.2.–6.3.2026) ma–su klo 10–16.
Kesäkaudella 15.5.–15.9.2026 Paateri on avoinna joka päivä klo 10–18.
Poikkeus: juhannusaattona 19.6. suljettu.
Kahvila on avoinna museon aukioloaikoina.
Pääsymaksut, kts. www.pielisenmuseo.fi/paateri
Meillä käy Museokortti.
Avoinna myös sopimuksen mukaan normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Opastusvaraukset ryhmille ja kahvilapalvelut: Juurten aika – Roots Time oy p. +358 40 104 4055, .
Muut tiedustelut: Pielisen museo +358 40 104 4051, museo@lieksa.fi
Lisätietoja alueesta ja ryhmätarjouksista
Lieksan kaupunki:
Paaterin esittely
Tietoa Eva Ryynäsen elämästä (myös äänitteenä)
Tutustu myös näihin
1 / 3
