Hae sivustolta

Museot
Pielisen museo

Lieksa pielisen museo ulkomuseo

Suomen toiseksi suurin ulkomuseo henkii mennyttä maailmaa.

Pielisen upea ulkomuseo sijaitsee Lieksan keskustan tuntumassa ja on avoinna ympäri vuoden.
Pappilanniemen laajaan museoalueeseen kuuluu kesäisin avoinna olevan ulkomuseon lisäksi Lieksan kaupunginmuseo, jotka yhdessä ovat taltioineet metsätyökulttuurin historiaa. Lieksanjoen varrella sijaitsevalla ulkomuseoalueella on 70 rakennusta, joissa alueen rakennusperinteet ovat selvinneet nykyhetkeen nautittavaksi.


Lieksa pielisen museo ulkomuseo

Alueen historian ja kulttuurin kehto.

Pielisen museossa on talvikaudella avoinna sisänäyttelytilat, jossa on kattavan perusnäyttelyn lisäksi vaihtuvia näyttelyitä. Museon näyttelyt kertovat Pielisen Karjalan ja erityisesti Lieksan ja Pielisjärven historiasta. Kesäisin avoinna on suuri ulkomuseo, jossa on mm. kolme pihapiiriä rakennuksineen eri vuosisadoilta.

Kolmelta eri vuosisadalta juontavaan pihapiiriin päärakennuksineen ja aittoineen voi tutustua oppaan johdolla tai mobiililaitteiden avustuksella. LieksaMyst-peli tutustuttaa rakennuksiin tarinoiden teitse. Museossa on kesäkaudella myös kahvila ja heinäkuussa kulttuuri kukkii, kun ulkomuseoalueella järjestetään työnäytöksiä ja musiikkiesityksiä.

 

 

Yhteystiedot

Pappilantie 2, 81720 Lieksa

040 104 4151

Saatavuus

Kesäkaudella 2024 (15.5-15.9.2024) Pielisen museo on avoinna joka päivä klo 10–18, suljettu juhannusaattona 21.6.2024.
Uudisrakentamisen vuoksi ainoastaan ulkomuseo on avoinna kesäkaudella.

Pääsymaksut: 8/6,5/0 €. Pielisen museossa käy Museokortti.

Määräaikaiset opastukset päivittäin klo 10:30, 11:00 ja 13:00. Opastusmaksu 3 €/hlö.

Opastusvaraukset ryhmille ja muu tiedustelu museon lipunmyynnistä p. 040 1044 151,

Lisätietoja alueesta ja ryhmätarjouksista

Lieksan kaupunki:
Pielisen museon esittely

Tutustu myös näihin